ERITYISRIPPIKOULUT 2026
Koko Lapin yhteinen erityisrippikoululeiri eli selkoripari järjestetään vuonna 2026 Kemin Saarenotan leirikeskuksessa. Rippikoulumaksu on sama kuin seurakuntasi muilla nuorilla. Leirille järjestetään kuljetus tarvittaessa. Rippileiriin kuuluu tutustumisviikonloppu toukokuussa (la-su) ja viisipäiväinen leiri heinäkuussa (ti-la). Leiri päättyy konfirmaatiomessuun leirin viimeisenä päivänä (lauantaina) Kemin kirkossa. Konfirmaatiomessu loppuu noin kello 12.30.
Leirillä on seurakunnan työntekijöiden lisäksi isosia, yökkö ja avustajia. Jos nuori tarvitsee henkilökohtaisen avustajan rippikouluun (apua esim. henkilökohtaiseen hygieniaan), niin avustajaa tulee hakea vammaispalvelun kautta.
Rippikoulun voi myös käydä muutenkin kuin leirimuotoisena. Jokaiselle nuorelle löytyy hänelle sopiva rippikoulupolku. Kerron mielelläni lisää eri rippikouluvaihtoehdoista. Jos samalta paikkakunnalta ilmoittautuu useampi nuori, niin myös päiväripari on mahdollinen. Tarpeen vaatiessa järjestämme myös yksityisrippikouluja ja monitarpeisten nuorten päivärippikouluja.
Erityisrippikouluun voit osallistua, mikäli olet viisitoista vuotta täyttänyt (synt. 2011) tai vanhempi evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Leirille mahtuu 10 nuorta ja leiri järjestetään, jos ilmoittautumisia tulee vähintään 4. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautumiset tulee olla tehty 31.08.2025 mennessä: terhi.ammala@evl.fi.
Ennen rippikoulua tapaamme nuoren kanssa joko kotona tai seurakunnan tiloissa. Tapaamisessa nuori saa oman selkokielisen Raamatun ja muun materiaalin. Rippikoulussa opetus perustuu toiminnallisiin menetelmiin ja havainnollistamiseen. Ryhmäkoko on pieni ja toiminta suunnitellaan nuorten tarpeet huomioiden.
Tervetuloa rippikouluun!
Lisätietoja
Terhi Ämmälä
Lapin seurakuntien kehitysvammaistyön pappi
040 5807048
terhi.ammala@evl.fi