Uutislistaukseen

Kemijärven seurakunnan kirkkoneuvosto kokoontui 17.8.

Kanttori Timo Perkkiö
 

 

Kemijärven seurakunnan kirkkoneuvosto kokoontui 17.8. Kokouksessa täytettiin avoinna ollut kanttorin B-virka. Tehtävään valittiin kanttori Timo Perkkiö, joka on hoitanut aiemmin seurakunnassa kanttorin C-virkaa. Perkkiöllä on kokemusta kanttorin tehtävistä vuodesta 1980 lähtien. Kemijärvellä hän on työskennellyt 2018–21 ja jälleen vuoden 2023 alusta lukien. Perkkiöltä vapautuvaan toisen kanttorin virkaan päätettiin alkaa hakea uutta viranhaltijaa. Virka laitetaan hakuun välittömästi.

Kokouksessa keskusteltiin myös mm. ensi vuoden talousarvion raameista ja seurakunnan toiminnan painopisteistä sekä tuotiin tiedoksi seurakuntatalon alakerran vesivahingon aiheuttaman tilanteen eteneminen. Kesäkuun lopulla seurakuntatalon kellarin viemärit alkoivat tulvia rankkasateen aikana, mistä aiheutui vahinkoa kellarikerroksen tiloihin. Asiaa on hoidettu nyt vakuutusyhtiön kanssa ja remonttia on valmisteltu.

Kokouksessa suunniteltiin myös luottamushenkilöiden kokouksen pitämistä Ailangassa syksyn aikana samalla leirikeskuksen tiloihin ja seurakunnan työntekijöihin tutustuen. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Janne Kaisanlahti kertoi kirkkoherra Heikki Rosman elämäkerran kirjoittamisen etenemisestä.

 

18.8.2023 23.25