Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Oletko miettinyt rippikoulua? Mikä se oikein on, mitä siellä tapahtuu ja miten sinne pääsee mukaan?
Tällä sivulla on kerrottu Kemijärven seurakunnan vuoden 2023 rippikouluista sekä vastailtu muutamiin yleisimpiin rippikouluun liittyviin kysymyksiin.
Ilmoittaudu rippikouluun tämän linkin kautta!
Ilmoittautumisaika päättyy perjantaina 13.11.2022.
Ilmoittautumislomake tulee täyttää huolellisesti yhdessä rippikoululaisen huoltajan kanssa!
Lisätietoja vuoden 2023 rippikouluryhmistä ja niiden kokoontumisajat löydät tältä sivulta!
Rippikoulun tarkoituksena on oppia ymmärtämään ja elämään sitä kristillistä elämää, johon kasteessa tullaan osalliseksi. Se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestämää kasteopetusta. Rippikoulun aikana osallistutaan mukaan seurakunnan toimintaan yksin ja yhdessä sekä pohditaan uskoa ja elämää. Rippikoulu käydään yleensä sen vuoden aikana, jolloin täytetään 15 vuotta.
Rippikoulu on noin puoli vuotta kestävä kokonaisuus, jonka aikana rippikouluun osallistuva käy läpi kristillisen elämän ja uskon ydinasioita yksin ja yhdessä oman rippikouluryhmänsä kanssa. Rippikouluun sisältyy ryhmätapaamisia sekä henkilökohtaista tutustumista seurakunnan toimintaan. Rippikouluun kuuluu myös intensiivijakso, eli tutummin leirijakso, joka kestää noin viikon verran. Rippikoulu huipentuu konfirmaatioon, jossa rippikoululaisesta tulee kirkon täysivaltainen jäsen.
Rippikoulun suorittaneesta ja konfirmoidusta henkilöstä tulee kirkon täysivaltainen jäsen ja hän saa oikeuden toimia kummina, osallistua ehtoolliselle itsenäisesti ja asettua ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa, kun on täyttänyt 18 vuotta. Kirkollisen avioliittoon vihkimisen edellytyksenä on myös rippikoulun suorittaminen, mutta konfirmaatiota ei edellytetä.
Olemme koonneet kokoon Usein kysyttyjä kysymyksiä rippikouluun liittyen!
Jos mielessäsi on jotain, mihin et löydä vastausta näistä kysymyksistä, niin ota rohkeasti yhteyttä rippikoulutyötä tekeviin työntekijöihin!
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä